TK Recycling – Älykästä kiertotaloutta tehokkaasti, turvallisesti ja taloudellisesti

Kiertotaloudessa on monia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. TK Recycling on kehittänyt entistä tehokkaamman ja turvallisemman automatisoidun järjestelmän erilaisten materiaalien, kuten lumen, rakennusjätteen ja maa-ainesten toimittamiseen, vastaanottamiseen, välivarastointiin ja uudelleen hyödyntämiseen.

Miksi TK Recycling?

TK Recycling vastaa tarpeeseen uudistaa ja nykyaikaistaa prosesseja, joissa erilaisia materiaaleja siirretään paikasta toiseen esimerkiksi rakennustyömailla. Meille on tärkeää kehittää ratkaisuja, jotka kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän ja sujuvoittavat maa-ainesten, lumen tai jätemateriaalien kanssa toimivien tahojen päivittäistä työtä. Pyrimme vähentämään tarpeettomia pysähdyksiä ja säästämään esimerkiksi polttoaineen kulutusta. Lisäksi paperisten asiakirjojen käsittely vähenee digitalisaation ansiosta.

Ratkaisumme tuovat huomattavaa helpotusta myös tiedon saatavuuteen. Palvelumme toimivat kaikilla päätelaitteilla selaimessa, tabletilla ja mobiilissa. Asiakirjat ovat kaikkien osapuolien saatavilla ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa.

Myös laskutus tehostuu kun sähköisessä muodossa olevat tiedot siirtyvät reaaliajassa haluttuihin järjestelmiin. Ratkaisumme skaalautuvat näppärästi erilaisiin tarpeisiin ja tarjoamme ne räätälöityinä palveluina avaimet käteen -periaatteella.

Kenelle TK Recyclingin ratkaisut sopivat?

Palvelumme soveltuvat esimerkiksi talon- ja väylärakennustyömaille ja lumen sekä maa- ja kierrätysaineksen liikutteluun monenlaisille asiakasryhmille. Kerromme mielellämme lisää ja räätälöimme palvelun juuri sinun tarpeisiisi sopivaksi.

Lisätietoa meistä:

TK Recycling Oy Ab on Turvakolmio Groupin tytäryhtiö, joka tarjoaa modernit, älykkäät, helppokäyttöiset ja yritysten tarpeisiin räätälöidyt ratkaisut vaivattomasti aikaa säästäen ja ympäristöä kuormittamatta. Avainsanojamme ovat ekologisuus, edistyksellisyys, taloudellisuus ja vaivattomuus.